keskiviikko 16. elokuuta 2023

Ketamiini-infuusio masennuksen hoidossa

 Heippa! Huomenna alkaa oma matka lääkeresistentin masennuksen hoidosta ketamiinilla. Huomasin, että todella vähän löytyy kokemusta, miten ihmiset on hoidon kokenut, sen hyödyt ja haitat. Päätin siin kertoa oman tarinani sekä kokemukseni hoidosta, jotta muilla on mahdollisuus tutustua siihen, mitä mahdollisesti tuleman pitää. Tokihan jokaisen kokemukset on omia. Oma masennus ollut remissiotta vuodesta 2018, välillä ollut vähän parempia jaksoja, välillä huonompia. Lisäongelmia tilanteeseen tuo estynyt persoonallisuus ja julkisten paikkojen pelko. Itsellä ollut kova taipumus ylisuorittaa ja vaikeus sanoa ei. Täydellä työajalla opiskelin lähihoitajan ammatin oppisopimuksella kahdessa vuodessa, tahti siis ollut äärettömän kova joka kostautui keväällä kovalla iskulla. Ilmeisesti valmistumisen helpotus, itsensä loppuun ajaminen kahden vuoden aikana laukaisi ongelmat pahempana. Iski vakava unettomuus. Huhtikuusta alkaen nukkuminen ollut max kolme tuntia, olo on siis aivan järkyttävä, mutta ei vaan saa nukuttua. Lääkkeitä kokeiltu paljon erilaisia tuloksetta ja masennus syventyi pisteeseen jolloin ainuit keino pysyä kiinni elämän syrjässä on ollut itsensä satuttaminen. Tästähän päästiin siis ahdistuksen kierteeseen, itsesyytöksiin, että ei aikuisen, 27 vuotiaan kuulu näin käyttäytyä. Jakso psykiatrisella, hengähdys turvassa itseltään. Tämän jakson aikana valotettiin mahdollisuutta sähköhoitoon, jota pidin liian pelottavana vaihtoehtona jo valmiiksi todella huonon muistin kanssa sekä pelko nukutusta kohtaan liian kova. Seuraavaksi tarjottiin mahdollisuutta tähän ketamiini-infuusioon. Itselle täysin vieras aihe johon aloin perehtyä. Vaihtoehtona kuulosti lupauksine että mahdollisesti jo muutaman tunnin päästä tiputuksesta olo on parempi, päätin siis lähteä kokeilemaan tätä vaihtoehtoa. Tällähetkellä pelottaa ja ahdistaa tosi paljon. Pelkään todella paljon mahdollisia hallusinaatioita ja aistiharhoja sekä millaisia ne ovat. Huomenna kello 10 alkaa matka toivottavasti kohti parempaa elämää ja raportoin tänne kokemukseni hoidosta. Toivottavasti kaikki menee siis hyvin💕

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti